Ylijatketun jalkakäytävän merkintä

Hyvää päivää!

Tampereellekin on muutamaan kohtaan viritelty katuverkkoon ylijatkettuja jalkakäytäviä, ja jäin miettimään, miten sellaiset olisi järkevintä merkitä.

Kyseessähän on siis konstruktio, jossa rakenteellisesti erotettu jalkakäytävä jatkuu risteyksen yli siten, että risteävä ajorata päättyy, ja sitä kulkeva liikenne ylittää jalkakäytävän päästäkseen toiselle ajoradalle. Esimerkiksi Helsingin kaupunki tiedotti näistä pari vuotta sitten, tiedotteessa on myös hahmottamista helpottava kuva: https://www.hel.fi/fi/uutiset/ylijatkettu-jalkakaytava-parantaa-jalankulkijan-turvallisuutta

Tämä poikkeaa normaalista suojatiestä sekä rakenteellisesti että semanttisesti, sillä tällaisessa tilanteessa tuo jalkakäytävä (ja mahdollisesti toki myös pyörätie) on “pääväylä”, ja sitä ylittävän liikenteen täytyy väistää tuolla jalkakäytävällä kulkevia. Suojatiemerkintöjä ei ole, sillä kyseessä ei ole suojatie. Toisaalta ajoradalla ei ole merkintää väistämisvelvollisuudesta, sillä laki määrittelee suoraan, että pyörätien tai jalkakäytävän ylittävä ajoneuvo väistää sekä tuolla jalkakäytävällä kulkevaa liikennettä että ylityksen jälkeisen ajoradan liikennettä.

Mitenköhän tämä olisi fiksuinta merkitä? Wikin ohjesivulla lähimpänä totuutta on kanadalainen PXO, mutta paitsi että kyseessä on suomalaisille täysin tuntematon käsite, meillä tuohon ei liity mitään erityisiä liikennemerkkejä.

Tämä ei tietenkään ole suomalainen keksintö, ja samaa on pohdittu näköjään esimerkiksi vuonna 2018 päätymättä kovin hyvään tulokseen. Toisessa ketjussa ehdotetaan, että jätetään koko risteys merkitsemättä, mutta siinä puhutaan tonttiliittymien kaltaisista teistä.

Tästä tietysti voisi tehdä synteesin ja katkaista kadun siihen, mihin ajorata päättyy, ja lisätä siihen sitten pätkän highway=service-tyyppistä tietä ylittämään jalkakäytävä. Tämä on sinällään totuudenmukaisempi tapa merkitä tilanne, mutta se ei varsinaisesti vielä poista tuon jalkakäytävän ja tien risteyksen merkintäongelmaa.

Hei,

Erinomainen kysymys ja hyvä huomio. Muistan myös kuulleeni aikoja sitten, että näitä uudentyyppisiä ylikulkuja perustetaan Stadiinkin. En vain ole kertaakaan itse sattunut törmäämään näihin luonnossa, niin ei ole tullut vielä akuuttia tarvetta miettiä tätä.

Kieltämättä hankala tapaus. Heitän nyt vain ehdotuksena ilmoille: entä jos näitä ei käsittäisi lainkaan risteyksinä. “Risteyksen” olemassaolo ja siihen liittyvä uusi auton/ajoneuvon väistämisvelvollisuus käy siis luonnossa ilmeisesti ilmi vain tiellä olevista rotvallikivistä? Pitäisikö tuohon tiehen sitten vain merkata barrier=kerb (ym.) noodit rotvallikivien kohdalle. Tällöin mikään risteystagi ei sekoittaisi jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden "etuajo-oikeutta"kaan.

Yst. Tolstoi

Nämä ylijatketut ovat sinällään hauska tapaus, että juuri joku aika sitten eräässä keskustelussa, jossa oli ihan asiaan vihkiytyneitä henkilöitä, pohdittiin, onko Tampereella sellaisia lainkaan, kun ei heti tullut mieleen.

No, kun katsoo tarkkaan, niin vähintäänkin hyvin paljon tämän kaltainen konstruktio on ihan kaupungin ydinkeskustassa…

Tuo, että niitä ei käsiteltäisi lainkaan risteyksenä, on tosiaan toisessa noista ketjuista esitetty ratkaisu, ja sinällään olen tavallaan samaa mieltä, että risteyksen merkitsemättä jättäminen on tietyllä tapaa selkeä ratkaisu. Toisaalta jäin nyt pohtimaan, miten esimerkiksi StreetComplete mahtaa suhtautua jalkakäytävän ja kadun risteyskohtaan, johon ei ole merkitty risteystä, eli jos nuo jättää merkitsemättä, asettaako siihen joku kävelijä pian crossing=unmarked-merkinnän.

Joo, tosiaan! Tajusin vasta nyt, että oman työmatkareitinkin varrella on (ainakin) kolme tällaista uudentyyppistä risteystä: Hernesaarenkadun ja Telakkakadun, Speranskintien ja Telakkakadun sekä Punavuorenkadun ja Telakkakadun risteyksissä (ehkä Merimiehenkadun ja Telakkakadun risteyskin lasketaan?)

En ollut tajunnut näitä, koska liikun itse pyörällä ja tuossa kohtaa on ajoradalla kulkeva pyöräkaista normaaleiden rotvallikivien samalla puolella. Eilen aamulla näin kun auto tuli tielle tuosta Hernesaarenkadulta.

Itse asiassa, pari päivää sitten joku poisti yhteyden tuosta Hernesaarenkadun ja Telakkakadun risteykseltä. Viittaan changesettiin jättämässäni kommentissa tähän ketjuun.

Kahteen noista risteyksista on laitettu highway=give_way -noodi ja yhdessä on traffic_calming=table -noodi. Olisivatko nämä toimivia lisätageja?

Itsekin olen edelleen pähkäillyt noiden kanssa enkä oikeastaan ole vielä päätynyt mihinkään järkevään ratkaisuun :smiley: Esimerkiksi tuo highway=give_way on Wikin mukaan tarkoitettu merkityille väistämisvelvollisuuksille, tyypillisesti siis kärkikolmiolle. Ylijatketun jalkakäytävän tapauksessa tuo väistämisvelvollisuus on kuitenkin implisiittinen, kadun rakenteesta johtuva. Velvoittava se on toki silti.

traffic_calming=table on vähän sama homma, että sillä tyypillisesti tarkoitetaan korotettua osaa kadussa, kun taas tässä sellaista ei ole, vaan se korotettu osa on jalkakäytävä. Kyse on tavallaan samasta asiasta, mutta ei semanttisesti ihan kuitenkaan.

Kolmas juttu, jota mietin, on, miten vaikkapa tuo esimerkin Hernesaarenkadun risteys pitäisi oikeastaan merkitä. Kuten esimerkiksi tuosta Helsingin kaupungin tiedotteesta käy ilmi, ajatus on, että kadun ajorata päättyy siihen jalkakäytävään, ja ajorataa kulkeva vain ajaa sitten (varovaisuutta noudattaen jne) jalkakäytävän yli.

Tällöin tavallaan semanttisesti ehkä oikein ratkaisu (?) olisi, että esimerkiksi tuo Hernesaarenkatu päättyisi siihen jalkakäytävän reunaan, ja siitä sitten vedettäisiin yli esierkiksi highway=service -tyyppinen tie, joka yhdistäisi Hernesaarenkadun Telakkakatuun. Onko tämäkään järkevää? En tiedä.

Löysin Wikistä tällaisen artikkelin, jossa neuvotaan käyttämään continuous_sidewalk=yes-tägiä tällaisissa risteyksissä.

1 Like

Kiitos @Larmax, tuohan vaikuttaa täydelliseltä tagilta tähän tilanteeseen!

Kiitos, hyvä löytö! Tämä näyttäisi tosiaan nimenomaan tähän käyttötarkoitukseen suunnitellulta.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että tuo yllä mainittu continuous_sidewalk=yes-tagi poistuu käytöstä ja korvataan uudella tagilla.

Uusi ehdotus ylijatkettujen jalkakäytävien merkitsemiselle, (crossing:continuous=yes/no) on nyt jo äänestysvaiheessa ja näyttäisi kovasti läpäiusevän äänestyksen ja tulevan siten käyttöön.

Yst. Tolstoi21

1 Like