Terve! Kertokaapa ajatuksia/vinkkejä mitä tekisimme tagitykselle kun kadunpätkällä on kyltitetty nimi joka ei kuitenkaan sijaintikunnan tai kaupungin mielestä ole katuosuuden virallinen nimi. Tällöinhän kyseinen nimi voi olla duplikaatti ja ristiriidassa kunnan/kaupungin virallisen vastaavan katu- tai tieosuuden kanssa.
OSM:ia hyödyntävänä viranomaisena tämä aiheuttaa meille haastetta erityisesti reittioppaidemme geokoodauksessa, mutta aiheuttaa toki sekkaannusta karttatyylissäkin jossa sama kadunnimi saatetaan esittää kahdessa eri paikassa kunnan/kaupungin alueella.
Pohdimme että miten voisimme esim. lisätagityksellä määritellä nimen olevan ns. epävirallinen. Tällä hetkellähän meidän reittiopas löytää osoitehaulla ja näyttää kartalla mm. siirtolapuutarhojen tai esim. lasten liikennepuistojen sisäisiä teiden nimiä ja käsittelee niitä muutenkin kuten mitä teitä tahansa, koska tagitys normaalin ja tällaisen “vapaammin nimetyn” väylän välillä ei eroa mitenkään.
Tällainen noname-tagi toki löytyy. Sopisikohan se ilmaisemaan virallisen nimen puuttumista? Hieman erikoinen tagi käytettäväksi yhdessä name-tagin kanssa mielestäni kyllä, mutta näyttäisihän tuollaisia kohteita löytyvän maailmalta 13 656 kpl ja Suomestakin 20 kpl. Kertokaa ihmeessä jos tästä heräsi jotain ajatuksia!
Markku Huotari, HSL
1 Like
Tässä vielä pari esimerkkikeissiä aiheesta …
Kuusitie Helsingissä : way:25879086 & way:77461835
Varikkotie Helsingissä : way:74888103 & way:43548788
Tolstoi21
(Tolstoi21)
3
Hei,
Ja hankala ongelma tosiaan. Lasten liikennekaupungin kadunnimistä oli juttua vuosia sitten.
Jotenkin tuntuisi, että noname=yes ja name= -tagi on lähtökohtaisesti ristiriitainen yhdistelmä. Nopea Overpass-haku löytää Suomesta tosiaan 19 kohdetta, joilla on molemmat tagit, mutta melkein 2400 kohdetta, joilla on vain noname=yes-tagi. Jotenkin ajattelisin, että noilta yhdeksältätoista kohteelta on vain unohtunut poistaa tuo noname-tagi.
OSM Wikin name-tagia koskevat sivut eivät tosiaan erottele ‘virallisia’ tai ‘epävirallisia’ nimiä. Kriteerinä on, että jonkinlainen nimikyltti pitää löytyä, tai nimen pitää olla vakiintunut muuten käyttöön. Kieltämättä tuo duplikaattiongelma on hankala!
Toisaalta nuo duplikaattinimet ovat eri kaupunginosissa. Onhan meillä lukuisia samoja kadunnimiä, mutta eri kaupungeissa. Entä jos Lasten liikennekaupungin katujen nimille (ja Kivinokan) tielle laittaisi vain loc_name=-tagin, eikä name=tagia lainkaan (ja mukaan varmaan note:loc_name=-meriselitys.)? Muutama Googlaus hakusanoilla “OSM unofficial name” löysi tällaisen ehdotuksen wikin keskusteluosuudesta.
Joo, pitää vähän miettiä. Yksi suht simppeli tapa olisi tietenkin blacklistata ei toivotut kohteet meidän päässä jo datan sisäänlukuvaiheessa, mutta jos sen tekee esim. OSM-id:n perusteella niin sehän ei välttämättä ole pysyvä numero myös tuleville versioille, jolloin kohteet saattavat myöhemmin tehdä paluun järjestelmäämme kun/jos id vaihtuu.
jndche
5
Hei. Names sivulla sanotaan että name tagiin laitetaan mitä kyltissä lukee, ja official_name voi laittaa virallisen nimen, jos se eroaa. Tagin olemassaolosta voi päätellä onko nimi virallinen. Liikennepuistoista mietin että pystyisikö tiet erottelemaan sen perusteella, että ne ovat liikennepuistoalueen sisällä? Esimerkissä tägätty leisure=playground, mutta voisi kenties tarkentaa amenity=traffic_park
1 Like
Ongelmahan on että näillä väylillä ei ole virallista nimeä joten official_name jäisi niillä tyhjäksi. Eipä siis taida oikein tuo logiikka toimia tässä tapauksessa. Tuo sijainnin perusteella suodattaminen kävi myös itsellä mielessä, mutta tuli sitten mieleen että mitä jos alueen sisällä onkin joku “oikea tie” joka pitäisi saada mukaan. Ajauduttaisiin taas tuohon id:n perusteella suodattamiseen. Näppärin tapa voisi ehkä olla yhdistelmänä alueen esim. liikennepuiston ja nimen perusteella suodattaminen, mutta sekin vaatii junailemista jos ei ole mitään selkeää aluetta jonka sisällä kohde on, kuten esim. tuo Kivinokan Kuusitie. 
Tolstoi21
(Tolstoi21)
7
Tämä on hyvä huomio! Ehkä Stadin liikennepuistoa tagattaessa tuota traffic_park-tagia ei ole vielä ollut olemassakaan?
Tuon tagin olemassaolosta innostuneena aloin katsella, miten muualla maailmassa noita liikennepuistojen teitä on tagattu. Ainakin Saksassa aika monen liikennepuiston tie on tagattu access=private-lisätagilla. Tämä taisi olla myös oma ratkaisuehdotukseni kun vuosia sitten tuli puhetta samasta aiheesta. Siis: “yksityisteitä” ei tarvitse välttämättä lisätä hakutietokantaan, koska ne eivät voi olla yleisen reitityksen lähtö- tai päätepisteenäkään. Mutta onkos tuo Nordenskiöldinkadun liikennepuisto aidattu (ja siten edes jotenkuten järkevästi access=private)? Luonnollisesti tämä ei myöskään ratkaisisi Kivinokan tapausta.
1 Like
HSL:n reittioppaan tavoitteenapas on tarjota ovelta ovelle reititys ja hyvin usein reitityksen alku- tai päätepiste on yksityis- tai pihatien päässä.
“Läpireititys” estetään access=destination tms. tageilla.
jndche
9
Yksi vaihtoehto voisi olla rajoittaa liikennepuistoalueen mukaan, mutta jos alueella on yleiselle liikenteelle sopiva tie, se tägättäisiin access=yes ja otetaan reititykseen mukaan. Muissakin tapauksissa, joissa yleisesti ymmärretään että tietyntyyppisen alueen kautta ei kannata kulkea, mutta tapauskohtaisesti saattaa sisältää reitityskelpoisen tien, voidaan käyttää access=yes.